Yhteystiedot

Insinööritoimisto Capri Oy

Pyydä yhteydenottoa

Tuomo Tofferi

Tuomo Tofferi DI, RI (AMK)

AKK FISE

Tuomo Tofferi on Insinööritoimisto Capri Oy:n perustaja ja omistaja.

Tuomo on koulutukseltaan talonrakentaja, rakennusinsinööri AMK ja tuotantotalouden diplomi-insinööri.

Noin puolet työurastaan hän on tehnyt aluksi Suomen suurimmissa rakennusliikkeissä eri tehtävissä, pääosin korjausrakentamisen parissa. Tutuiksi ovat tulleet konttoritehtävät kuin työmaan johtotehtävätkin. Suurin hanke, jossa Tuomo on ollut mukana, oli Salmisaaren oikeustalon peruskorjaus 2000-luvun alkupuolella. Tehtävänimikkeinä aikain saatossa ovat olleet työnjohtaja, työmaainsinööri, kehityspäällikkö, työpäällikkö ja liiketoimintajohtaja. Aina osaamisen karttuessa Tuomo siirrettiin seuraaviin tehtäviin.

Tuomo on rakentanut töiden ohessa muutamia omakotitaloja perheelleen, ainahan sitä on pitänyt talo olla, jossa ihminen asuu. 

Vuodesta 2011 lähtien  Tuomo Tofferi on toiminut pääosin yrittäjänä, tehden kiinteistöjen kunnon arviointiin liittyviä tehtäviä. Kokemusta on kertynyt vuosien mittaan tuhansista ja tuhansista kohteista. Suomalainen rakennuskanta sen omisnaispiirteineen on tullut tutuksi. 

Erilaiset rakennustyypit, omakotitalot, rivitalot, kerrostalot ja teollisuusrakennukset ovat tietysti Tuomon osaaamisen piirissä.

Pääosan nykyisistä työtehtävistä muodostavat omakotitalojen kuntotarkastukset, joita tehdään asuntokauppatilanteissa. Toinen palvelualue ovat kiinteistöjen kuntoarviot ja PTS:t.

Suomalainen kuntotarkastuskenttä on tunnetusti villi ja vapaa. Melkeinpä kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Aika näyttää, tuleeko tähän tolkkua. 

Tuomo Tofferin / Insinööritoimisto Caprin periaatteena tarkastusten suhteen on ollut aina, että asiakkaalle tarjotaan korkeaa ammattitaitoa ja hyvää tietoa, rehellisesti ja luotettavasti. Emme ole koskaan olleet markkinointisuhteessa alan myyjiin tai kiinteistövälittäjiin. Tarjoamme aina puolueetonta ja riippumatonta asiantuntemusta parhaamme mukaan.

Olemme huomanneet aikain saatossa, että peli asuntokauppamarkkinassa on kovaa ja kirjavaa. Aina ei olla avoimin mielin ja rehellisesti liikenteessä. Ostajan ja myyjän ainoa ”vakuutus” ja ”asuntokauppaa turvaava” toimi on hyvä kuntotarkastus. Etenkin ostajan on hyvä valita paras kuntotarkastaja, joka on vain saatavilla. 

Alalla on tekijöitä, jotka eivät löydä taloista ja kiinteistöistä koskaan mitään mainittavaa, ainostaan pientä rapsuteltavaa. Ja kauppa käy. Ostaja päätyy tietämättään huonokuntoisen talon omistajaksi. Vahingot ja yllättävä arvonalenema voi olla satoja tuhansia euroja ja  pahimmassa tapauksessa fyysisen ja psyykkisen terveyden menetys. Tällaiselle toiminnalle ominaista on halpa tarkastuksen hinta ja ylimalkainen raportti. Halpoja tarkastajia löytyy, mutta kuka tarjoaa hyvää ammattitaitoa puoli-ilmaiseksi? Tällainen toiminta on sitä, mistä olemme aina pysyneet erossa.  

Laadukas kuntotarkastus vaatiin ammattitaitoa, joka tulee osaamisen ja kokemuksen myötä. Osaamisella kuntotarkastaja pystyy havaitsemaan kohteen riskipaikat ja poikkeamiin viittaavat asiat, jolloin paremmin pystytään saamaan piilevät vauriot selville. Iso ja valtakunnallisesti toimiva yrityskään ei takaa onnistumista, koska yrityksen täytyy olla niin pieni, että se mahtuu ovesta sisään.  

Valitettavan harvoin talon tai kiinteistön isommat vauriot ovat aistinvaraisesti havaittavissa. Joskus voi poikkeavan tuoksun perusteella päätellä lisätutkimustarpeita, mutta usein vauriokohdat löytyvät riskirakenteiden tunnistamisen ja lisätutkimuksen perusteella. Lisätutkimus tarkoittaa rakenteiden avaamista ja materiaalinäytteiden laboratoriotutkimusta yleensä.

Merkittävä osa meidän asiakaskunnasta on saanut hyvää tietoa kiinteistöjen kunnossapitoon liittyen, kuntotarkastusten lopputuloksena. Kymmenet tai sadat perheet ovat välttyneet hometalon ostamiselta ja siihen liittyvältä riesalta, kun ovat käyttäneet palveluitamme. 

Ominaista tarkastustoiminnallemme on sen tarkkuus ja kattavuus sekä keskittyminen oleellisiin asioihin. On vain pieni todennäköisyys, että suurempi ongelma menisi huomaamatta läpi. Raporttimme on laaja ja selkeä, sen ymmärtää tavallinen ihminen. Koukeroiset ilmaisut ja päämäärätön kirjoittelu eivät kuulu raporttiimme. 

Tuomo Tofferin / Insinööritoimisto Caprin työ on kantanut hedelmää. Yritys on mennyt läpi nousu- ja laskukausien, sotien, inflaation, korkojen nousun, asuntokaupan romahduksen ja hullutteluajan, jolloin talot menivät kaupaksi ilman että ostajat kävivät paikalla katsomassa. 

Asiakkaiden luottamuksen myötä, yrityksemme on parhaassa luottoluokassa luottoluokittajien mukaan. 

Eli kun haluat onnistuneet asuntokaupat, autamme mielellämme!

Vapaa-aikana Tuomo suuntaa kuntosalille, muutaman kerran viikossa. Lisäksi lentopallo ja sähly kuuluvat viikko-ohjelmaan.  Kesällä silloin tällöin päristellään Kawasaki 1000cc Ninjalla – lähinnä pintakaasulla – säiden niin salliessa. 

Ystävällisesti, onnistuneita asuntokauppoja toivottaen

Tuomo Tofferi

Korkeatasoisia kiinteistöalan asiantuntijapalveluja

Kokonaisvaltainen lähestyminen kaikkiin toimeksiantoihin, erinomainen tekninen perehtyneisyys korjausrakentamiseen ja asiakkaan tarpeiden syvällinen ymmärtäminen auttavat meitä tarjoamaan laadukkaita asiantuntijapalveluita.

Erityisiä osaamisalueitamme ovat asuntokaupan kuntotarkastukset, taloyhtiöiden kuntoarviot, kosteusmittaukset ja rakenteiden kuntotutkimukset.

Asiantuntijoillamme on laaja-alaista ja syvällistä osaamista varsinkin rakennusten kuntoon, rakennusosien vaurioitumiseen ja korjausrakentamiseen liittyvässä tehtäväkentässä.

Olemme jo useiden vuosien ajan tarjonneet palvelujamme kiinteistön ostajille ja myyjille, kiinteistönvälittäjille, taloyhtiöille, isännöitsijöille, kunnille ja yrityksille.

Toimialueemme kattaa Etelä-Suomen alueen.

Insinööritoimisto Capri sijoittuu erittäin korkealle asiakkaidemme arvioidessa palvelujemme ja osaamisemme laatua. Tahdomme aina ylittää asiakkaidemme vaatimukset. Olemme täysin puolueettomia ja riippumattomia palveluissamme.

Arvostamme ripeää ja aikaansaavaa työskentelytapaa, eettisten periaatteiden tinkimätöntä noudattamista ja ratkaisukeskeistä otetta.

Keskeisin tavoitteemme on tuottaa korkeatasoisia kiinteistöalan asiantuntijapalveluita, jotka koituvat asiakkaidemme parhaaksi.

Ystävällisin terveisin,
Tuomo

Asiakaspalautteita

”Vanha totuus; tieto lisää tuskaa ja harmaita hiuksia :)
Kiitos!! Kun olit todella hienosti selvittänyt asiaa. Perehdyn selvitykseesi vielä tarkemmin. Siinä on sen verran paljon sulateltavaa ja voin rauhassa tutustua vielä.”
Georj S

”Kiitos nopeasta raportista ja hyvästä palvelusta!”
Mari ja Nico

”Kiitos tästä! Vaikuttaa huolelliselta ja ammatti­taitoiselta työltä!”
Taneli H

”Tervehdys Tuomo, kiitos perusteellisesta tarkastuksesta!”
Timo N

”Kiitos Hyvinkään Näädänkadun kuntotarkastusraportista! Olet tehnyt todella tarkkaa ja huolellista työtä! Tämän pohjalta on helppo lähteä tekemään jatkotoimenpiteitä ja korjaamaan asioita taloyhtiössämme. Raportista käy hyvin ilmi asiat, jotka voimme suorittaa itse ja ne, joihin tarvitaan ammattilaisen apua. Hyvää loppukesää!
Asko R, hallituksen pj.

”Kiitos paljon Tuomo! Selkeä ja helposti luettavissa oleva raportti. Nyt pidetään peukkuja että ostajakin ilmestyy oven taakse ☺ Hyvää työviikon jatkoa”
Maria

”Kiitos vielä hyvästä kuntotarkastuksesta.”
Esko H